top of page
Writer's pictureEero Saunamäki

Kaartin Combon johtajana elokuusta lähtien

Päivitetty: 21. lokak. 2019

Aloin johtaa elokuussa Kaartin Comboa. Combo tekee keikkoja ympäri vuoden, mutta ehdottomasti tärkein ja näkyvin keikka on vuosittain Linnan juhlissa – siellä Combo vastaa alakerran bileusiikista.

Olen soittanut Combossa saksofoneja ja nokkahuiluja 2010-luvun alusta lähtien. Minulla on siis hyvä käsitys siitä, miten homma toimii. Olen toiminut liiderin tehtävissä myös muissa bändeissä tai kokoonpanoissa, joten keikka- ja treeniasioiden järjestely on minulle tuttua. Combon liiderin titteli tuntuu siis luonnolliselta, ja kiittäen otin sen vastaan.

Syksy on Combolla ollut kiireinen. Kaartin soittokunnalla on ollut paljon suuria konsertteja ja kaikki Combon jäsenet soittavat toki myös soittokunnan konserttikokoonpanossa. Linnan biisilistaa alettiin miettiä porukalla heti elokuussa ja treenit saimme käyntiin syyskuussa. Siitä lähtien olemme treenanneet säännöllisesti ja tehneet myös pari keikkaa. Solisteina ovat toimineet Eeppi Ursin ja myös Linnan juhlissa kanssamme esiintyvä Reeta Vestman. Keikat ovat olleet hienoja kokemuksia ja kaikki on sujunut mallikkaasti. 🙂

Linnan juhla -hype alkaa olla käsillä, ja lehdet tekevät jo juttuja:

Tässä video Combon Linnan juhliin valmistautumisesta:


Combon setti alkaa klo 21.45. Muistakaa katsoa!

Asiasanoja: keikka Kaartin soittokunta bilebändi Linnan juhlat Kaartin Combo Reeta Vestman Eeppi Ursin Helsinki konsertti


197 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page