Taustamusiikkia saksofonilla palkintogaalassa
- Eero Saunamäki

- 5 päivää sitten
- 1 min käytetty lukemiseen
Eilen oli kiva keikka ravintola Töölössä Helsingissä: soitin saksofonilla taustamusiikkia gaalassa, jossa palkittiin kirjallisuuden Finlandia-palkintojen saajat.
Päivä alkoi lyhyellä briiffillä ja sound checkillä ja sen jälkeen oli hieman taukoa. Hieman viiden jälkeen aloitin soittamisen akustisesti aulassa, ja loin mukavaa tunnelmaa juhlaan saapuville vieraille. Soitin tilaisuuden tunnelmaan sopivalla tenorisaksofonillani legendaarisia suomalaisia melodioita, joita vieraat selvästi myös tunnistivat! Biisejä olivat mm. Aamu, Lapin kesä ja Paratiisi.
Pienen hengähdyshetken jälkeen siirryin juhlasalin parven parrasvaloihin jatkamaan soittoa. Vieraat söivät ja nauttivat samalla soittamastani saksofonimusiikista, olipa kiva olla myös visuaalisesti esillä soiton aikana! Se on melko harvinaista taustamusakeikoilla😎 Tämän setin biiseistä mainittakoon vaikkapa Pilvet karkaa, Albatrossi ja Valot.
Palkintojen jaon ajan pidin taukoa, ja palasin loppuillasta jälleen parvelle soittamaan viimeisen setin – samaan aikaan vieraat nauttivat jälkiruokaa. Viimeiseen settiin olin säästänyt hieman rytmikkäämpiä biisejä, kuten Jäätelökesä, Shanghain valot ja Sata salamaa.⚡️
Olipa kiva keikka! Keikoilla on aina kiva aistia juhlien tunnelmaa ja soittaa sen mukaisesti. On myös hauska seurata vieraiden ilmeitä kun se tunnistavat itselleen tärkeitä biisejä.👍🏻


saksofonisti
saksofoni
saksofonisti Helsinki
saksofonisti suomalainen


Kommentit