Verkostoitumista
- Eero Saunamäki
- 18.4.
- 1 min käytetty lukemiseen
Kävin pari vuotta sitten Taideyliopiston Uniarts Hub -koulutuksen, joka keskittyi luovien alojen yrittäjyyteen. Kurssilta sai hyviä perustietoja yrittäjyydestä ja omaa osaamistansa ja tekemistänsä oppi sanoittamaan ja tiivistämään. Verkostojen tärkeydestä puhuttiin myös paljon.
Olen tehnyt yhä enemmän töitä vapaan kentän taiteilijana työskentelyapurahojen turvin. Keikkojen saaminen, oman osaamisen esittely ja tietynlainen ideoiden kirkastaminenkin tarvitsee yhteisöä, jota minulla tällä hetkellä ei ole virkavapaani vuoksi. Sen vuoksi olenkin käynyt säännöllisesti luovan alan yrittäjien tilaisuuksissa, joita ovat järjestäneet niin Suomen Yrittäjät, Helsingin Kauppakamari, Helsingin kaupunki sekä erilaiset ja hankkeet ja monet muut toimijat.
Luovan alan ihmiset ovat humaaneja ja kannustavia ja erilaisissa tilaisuuksissa pääsee helposti tutustumaan "kollegoihin" ja kuulemaan alan haasteista ja toisaalta myös suurista onnistumisista. Tapaamisista saa paljon energiaa, ja sitä tarvitaankin, sillä luova työ on pitkälti melko yksinäistä puurtamista!
Toinen juttu: viimeisen reilun viikon ajan olen ollut vielä Hong Kongin tunnelmissa, sillä kuuntelin kotona vielä n. 550 esitystä! Kuvassa olen työn touhussa vaatehuoneessa :)

Comments