top of page

Uusi vuosi Finlandia-talolla

Päivitetty: 21. lokak. 2019

Eikö sinulla ole vielä uuden vuoden suunnitelmia? Nyt on! Finlandia-talo järjestää yhdessä Kaartin soittokunnan kanssa uuden vuoden bileet konsertteineen, illallisineen ja ilotulituksineen. Illan teemana on 1970-luku, ja luvassa on monipuolinen kattaus hyvää musiikkia ja meininkiä. Klo 20 pidetään Finlandia-salissa konsertti, jonka solisteina ovat Johanna Försti ja Sami Pitkämö. Försti ja Pitkämö ovat molemmat 70-luvulla syntyneitä suomalaisen viihdemusiikin huippuammattilaisia. He tulivat suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään Tanssii tähtien kanssa -televisio-ohjelman laulusolisteina. Kumpikin on julkaissut yhden soololevyn, Sami Pitkämö levyn Lauluja Rakkaudesta Ja Vähän Muustakin ja Johanna Försti levyn Jo Stance, joka on yhteistuotanto rumpali Teppo Mäkysen kanssa.

Konsertin jälkeen ilta jatkuu joko etukäteen tilatun dinnerin tai paikan päältä saatavan street foodin muodossa. Samaan aikaan Kaartin soittokunnan pienyhtyeet esiintyvät: paikalla on Tusan Brass, Femu Brass Band (solistina allekirjoittanut) ja keskiyön vaski- ja lyömäsoitinspektaakkeli. Tapahtuma järjestetään nyt ensi kertaa, ja lippuja on kuulemma myyty erittäin hyvin. Kannattaa siis varmistaa pääsy paikalle ja ostaa lippu pian…

Asiasanoja: Back to the 70's Kaartin soittokunta Tusan Brass show and dinner Sami Pitkämö Femu Brass Band uusi vuosi saksofonisti Finlandia-talo 70-luku Johanna Försti saksofonisoolo


59 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page