top of page

Työntäyteinen viikonloppu takana

Tänä viikonloppuna minulla oli kolme esiintymistä. Kaksi niistä Helsingin Laajasalossa ja yksi Porissa.


Laajasalon kirjastossa esitin Nokkahuiluguru-kokonaisuuteni innostuneelle yleisölle! Konsertin mahdollisti Helsingin kaupungin jakama "mikroavustus taiteen ja kulttuurin pienimuotoisten tapahtuminen ja toimintojen toteuttamiseen Helsingissä syksyllä 2022 - kiitos tuesta! Oli ilo esiintyä ja keikka meni mukavasti :)


Melkein suoraan kirjastosta siirryin läheiseen Tullisaaren puistoon, jossa järjestettiin Birundan-tapahtuma osana valtakunnallista Konstrundan-viikonloppua. Yleisö nautti installaatioista ja taideteoksista kauniissa maisemassa ja minä loin tunnelmaa soittamalla improvisaatioita erilaisilla nokkahuiluilla. Hieman erilainen keikka kuin yleensä, mutta kivaa oli!


Viikonloppu huipentui Porin Teljän kirkkoon, jossa soitin konsertin cembalisti Päivi Vesalaisen kanssa osana Suvi-illan sävelhartaus -konserttisarjaa. Konsertti "Virtuoottista musiikkia nokkahuilulle ja cembalolle" sisälsi barokin ajan mestariteosten lisäksi suomalaista nykymusiikkia Tuomas Turriagon sonaatin muodossa.


Ensi viikolla taas uudet kujeet, mm. Kaartin soittokunnan konsertti Temppeliaukion kirkossa keskiviikkona klo 19 - vapaa pääsy, tervetuloa! Ja su 11.9. soitan Porvoossa Villa Albertissa soolokonsertin, tervetuloa sinnekin!




12 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page