• Eero Saunamäki

The Surfers keikalla

Päivitetty: 21. loka 2019

Päästiin viime lauantaina pitkästä aikaa The Surfersin poikien kanssa keikalle! Häät oli tapahtuman nimi ja Kangasalan Ali-Marttilan juhlatalli oli tapahtumapaikka. Tehtiin perinteisen kaavan mukaan eli tultiin jo iltapäivällä paikalle, nautittiin seisovan pöydän antimet, odoteltiin muutamaankin otteeseen ja lopulta pyöräytettiin häätanssi (Nopsajalan Lupaan olla) ilmoille. Nopsajalan jälkeen ensimmäinen setti sisälsi enemmänkin perinteisempää tanssimusiikkia, loput setit sitten pop- ja soul-tyyppisiä covereita. Jätkien kanssa oli todella nastaa soittaa pitkästä aikaa ja hommat sujuivat kuin ennen vanhaan. Kannatti tehdä pitkä päivä, olipahan mukavaa duunia. Hääpari sai toisensa ja yleisö oli tyytyväistä.

Seuraava keikka on tällä tietoa ensi kesänä, mutta jos kyselyitä tulee niin toki tulemme sitäkin ennen soittamaan. 🙂 Bändihän on nykyisellä kokoonpanolla tehnyt keikkoja jo n. 15 vuotta, pääasiassa yksityistilaisuuksia (häät, synttärit ym.). Ohjelmisto on monipuolinen ja muuten ladattavissa täältä: http://db.tt/vkqBCuh3 .

Asiasanoja: Nopsajalka Surfers coverbändi pääkaupunkiseutu Lupaanolla saksofonisti saksofonisoolo hääbändi monipuolinen häät syntymäpäivät Helsinki hyvä hääbändi hääbändi Helsinki synttärit bändi


#Nopsajalka #Surfers #coverbändi #pääkaupunkiseutu #Lupaanolla #saksofonisti #saksofonisoolo #hääbändi #monipuolinen #häät #syntymäpäivät #Helsinki #hyvähääbändi #hääbändiHelsinki #synttärit #bändi

0 katselukertaa

Sosiaalinen media

  • White Facebook Icon
  • White YouTube Icon
  • White Twitter Icon
  • White SoundCloud Icon

Sähköposti

© 2020 EERO SAUNAMÄKI