Tampere filharmoniasta laitettiin viestiä ja kysyttiin saksofonistiksi sinfoniakonserttiin, jossa ohjelmassa oli muiden teosten lisäksi Zimmermannin trumpettikonsertto solistinaan Simon Höfele. Olen toki aiemminkin toiminut sinfoniaorkestereiden avustajana saksofonilla (mm. Turun kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ym.), mutta eipä tämänkaltaisia keikkoja liikaa ole ollut, joten mielelläni tartuin tilaisuuteen.
Zimmermannin konserttoon on kirjoitettu aika iso fonisektio: kolme alttosaksofonia, yksi tenori ja yksi baritoni ja itse soitin tuota jälkimmäistä soitinta. Tällä kertaa konserttiin oli vain yksi harjoitus edellisenä päivänä sekä kenraaliharjoitus + konsertti itse konserttipäivänä.
Hienon sektion, kapun, orkesterin ja solistin kanssa homma saatiin toimimaan mainiosti, ja olipa jälleen hienoa esiintyä elävälle yleisölle!
Comments