Nokkahuilukonsertti Luxemburgissa – Bridges 2 -festivaali
Tällä viikolla matkustin Luxemburgiin konsertoimaan Bridges 2 -festivaalille. Oli todella hienoa päästä soittamaan soolokonsertti nokkahuilulla kansainväliselle yleisölle ja viemään samalla suomalaista musiikkia Keski-Eurooppaan! 🇫🇮🇱🇺
Noin tunnin mittaisessa konsertissa liikuttiin keskiajalta aivan uusimpaan nykymusiikkiin. Suomalaista musiikkia edustivat muun muassa Piae Cantiones -sävelmät sekä Tomi Räisäsen Kyynelketju. Mukana oli myös nokkahuilun perusohjelmistoa, kuten Telemannia ja Boismortieria, sekä nuoren Wen-Cheng Wein uusi teos The Golden Fish.
Erityisen hauskaa oli, että säveltäjä Tomi Räisänen saapui kuuntelemaan konserttia Lontoosta asti! Harvoin säveltäjän ja esittäjän tiet risteävät tällä tavalla ulkomailla, ja vieläpä suomalaisen musiikin ympärillä!
Matkaan kuului muutakin kuin konsertointia. Majoituin neimënsterin taiteilijaresidenssissä, joka toimii entisessä 1600-luvulla rakennetussa luostarissa. Aamiainen historiallisella sisäpihalla oli melko hieno tapa aloittaa päivä. ☀️
Myös Luxemburgin kaupunki teki todellakin vaikutuksen. Kaupunki on pieni, siisti ja todella kaunis paikka, jossa vanha kaupunki, linnoitukset ja jokilaaksot ovat aivan vieri vieressä. Erityisesti historiallinen Grundin kaupunginosa oli upea paikka kävellä ja katsella maisemia konsertin jälkeen (ja nauttia kahvia tai jopa olutta :)).
Kiitos Bridges 2 -festivaalin taiteelliselle johtajalle, säveltäjä Albena Petrovic-Vratchanskalle kutsusta ja järjestelyistä. Keikkaviikot ovat välillä melko hektisiä, mutta onneksi nokkahuilun soittaminen ja konsertointi vievät myös upeisiin paikkoihin! 🎶
Bridges 2 -festivaalimatkan tunnelmia: nokkahuilukonsertti, aamiainen neimënsterin historiallisella sisäpihalla ja kierros Luxemburgin Grundin kaupunginosassa.

Kommentit