Itsenäisyyspäiväni ovat kuluneet vankasti töiden merkeissä viimeisen n. 20 vuoden ajan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Linnan juhlat ovat tulleet erittäin tutuksi niin kättelymusiikin kuin alakerran bilemusiikin soittajanakin osana Kaartin soittokuntaa ja Kaartin Comboa.
Jäin viime elokuussa soittokunnasta virkavapaalle saadakseni hieman lisää aikaa taiteelliselle työlle sekä syventääkseni rytmimusiikin osaamistani Pop & Jazz Konservatoriossa. Virkavapaasta johtuen en ollut tänä vuonna Linnassa, vaan vietin päivän pääasiassa kotona. No, mahtui iltaan onneksi yksi keikkakin kun sain kutsun tulla esiintymään 50-vuotisjuhliin Espoon Westendiin :)
Suurilukuinen ja innostunut yleisö otti niin nokkahuilu- kuin saksofonimusiikkini vastaan innolla! Kerroin hieman itsestäni, soitin renessanssinokkahuilulla musiikkia 1600-luvun Hollannista sekä afrikkalaisen kansanlaulun kontrabassonokkahuilulla. Tähän päälle synttärisankarin ja hänen vaimonsa häätanssi saksofonilla ja taustanauhan säestyksellä ja tunnelma olikin katossa :)
Comments