BRQ Vantaa on musiikkifestivaali, joka keskittynyt ns. vanhaan musiikkiin (keskiaika, renessanssi, barokki). Festivaalia on järjestetty jo muutaman vuosikymmenen ajan Vantaalla eri nimillä, nykyisellä nimellään n. kymmenen vuoden ajan. Festarin päätapahtumapaikka on Helsingin pitäjän kirkonkylässä sijaitseva keskiaikainen Pyhän Laurin kirkko. Lisätietoa tämän vuoden festivaalista löytyy osoitteesta brq.fi
Aloitin BRQ Vantaa -festivaalin päätuottajana viime syksynä. Kymmeneen kuukauteen on mahtunut monenlaista valmistelutyötä, kuten varainhankintaa, matkojen ja aikataulujen järjestelyä, yhteistyökumppanien tapaamisia, viranomaislupien hankkimista sekä monenlaisia pikkuasioista huolehtimista. Eniten aikaa on kuitenkin vienyt markkinointi, jota onkin ollut mukava opetella näin hieman isommassa kuvassa.
Minulla on pitkä kokemus konserttien järjestämisestä niin itselleni, kamarimusiikkikokoonpanoilleni tai bändeilleni. Tilaisuudet ovat olleet hyvinkin erilaisia pienistä yksityistilaisuuksista festivaaleihin ja suuriin yritystapahtumiin. BRQ Vantaata lähdin kuitenkin tekemään melko puhtaalta pöydältä - enhän ollut aikaisemmin järjestänyt 11 konserttia viikon aikana :)
Fiilikset ennen festaria olivan hieman jännittyneet, sillä en ollut varma olinko ottanut kaikkia asioita huomioon. Kun festari käynnistyi ja hommat rullasivat ilman paniikkitilanteita, aloin uskoa, että kaikki on kunnossa ja ehdin hieman jopa nautiskelemaan! 34 taiteilijaa neljästä eri maasta kolmessa eri tapahtumapaikassa olivat vastuullani. Heidän lisäkseen vastuullani oli tiimi, joka huolehti mm. vapaaehtoistyöntekijöistä sekä monista käytännön asioista. Loistava tiimi hoiti hommansa luontevasti.
Tuottamisen lisäksi ehdin myös esiintyä festariviikon aikana. Soitin keskiaikaista musiikkia Helsingan Keskiaikapäivänä sekä toimin festivaalin oman yhtyeen BRQ Vantaa Ensemblen solistina, teoksena oli William Babellin nokkahuilukonsertto e-mollissa. Festivaalin päätöpäivänä esiinnyin osana ensembleä kun soitin nokkahuiluosuudet Henry Purcellin lauluun ”O let me weep” norjalaisen mezzosopraano Marianne Beate Kiellandin toimiessa solistina. Biisin pääset kuuntelemaan Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/podcastit/1-70932326
Festivaalin järjestelyihin meni vuoden aikana hieman enemmän aikaa kuin oletin, mutta tämä johtunee siitä, että olin tekemässä tätä festaria ensimmäistä kertaa ja opeteltavaa asiaa oli paljon. Ensi vuonna asiat rullaavat iisimmin ja odotankin jo ensi vuoden festaria! Tuottamisesta ja soittamisesta koostuva arki tuntuu tällä hetkellä luontevalta, ja ainakin vuoden verran jatkan vielä tällä linjalla. :)
Kuvat: Loc Nguyen / Vantaan Kaupunki ja Eero Kukkonen / Vantaan fotokerho
コメント